Wellness-viikkoni 9-10/12: Vähän kädettömänä

Kaksi viikkoa sitten olin leikkauksessa - tällä kertaa operoitiin sormia. Käsiä parannellessani olen joutunut vähän lepäämään bloggaamisesta, kuten monesta muustakin asiasta. Toisaalta tämä aika on ollut varsin aktiivista. Olen ehtinyt nähdä ystäviä, soitella ja chattailla, käydä kauneusmessuilla, seurakunnassa ja taidenäyttelyssä. Ennätin jopa kerätä ensimmäiset tilaukset jakson 15 esitteestä siinä sivussa!

Esitteen viimeisellä aukeamalla on hämmästyttävän hyvä tarjous "hiusvitamiinista" eli Hair & Nail NutriComplex -ravintolisästä. Selaa alaspäin, ja löydät linkin esitteeseen (voimassa 2.11.2017 asti).

Kävin tosiaan I Love Me -tapahtumassa, kuten kunnon kauneusbloggaajan kuuluukin. Pääsylipun voitin arvonnassa - kiitos Silmäasema! Oli hienoa hypistellä kosmetiikkatuotteita, nähdä julkkiksia (joita olen huono tunnistamaan), maistella terveysjuomia ja hyvää tekeviä herkkuja sekä nauttia Messukeskuksen ylihintaisista kahvilan antimista. Shoppailu jäi tällä kertaa kakkoseksi yleiselle fiilistelylle.

Ostin messuilta kotimaisia mehuja ja valkaisevaa hammastahnaa. Purkkimarjojakin tuli maistettua.

Kun on paljon menossa, välillä on pidettävä palautumispäiviä. Syksyn pimetessä kotona on mukava löffäillä, leikittää kissaa, katsoa telkkaria, kuunnella musiikkia ja hemmotella itseään järjestämällä pikku kauneudenhoitohetkiä. Vartalonhoidon ikisuosikkini on Swedish Spa -inkiväärikuorinta, jonka lämmittävää ja rentouttavaa vaikutusta osaan arvostaa erityisen paljon nyt, kun en ole voinut aikoihin saunoa.

Karkea suola ja mantelinkuorirakeet pyörittävät mennessään kuolleet ihosolut pois. Muovirakeita Oriflamen kuorinta-aineissa ei ole. Suolaa sisältävän mössön levittäminen ja huuhtelu kysyy kyllä huolellisuutta, ettei sormenpäissä oleviin haavoihin mene suolaa. Kämmenteni iho on onneksi ehjä. Jälkeen päin iho tuntuu pehmeältä, eikä se välttämättä kaipaa vartalovoidetta.

Swedish Spa -vartalonkuorinta sisältää inkivääriöljyä, manteliöljyä ja punalevästä valmistettua Hydracare+ -yhdistettä.

Millaisista asioista sinä ammennat voimaa? Oletko enemmän kotonasi hulinassa vai hiljaisuudessa? Kommentoi tähän alle!

Jos haluat ostaa kauttani Oriflame-tuotteita, jätä tilauksesi tästä nettiesitteestä. Voit myös ottaa yhteyttä Facebookissa.

Kommentit